5 vinkkiä, joilla onnistut B2B markkinoinnissa

B2B-markkinointi on monen mielestä vaikeampaa kuin kuluttajamarkkinointi. Niin se onkin, ellei ymmärrä sen ydintä. Kyse on tavoitteellisesta vaikuttamisesta, jota ei tehdä yritykseltä yritykselle vaan ihmiseltä ihmiselle. Tässä viisi vinkkiä, jotka auttavat onnistumaan.

1. Tunne kohderyhmäsi. Ja tunne se hyvin.

Voit osoittaa vihkiytymistä juomamaailmaan, kun tilaat baaritiskillä GT:n. Gin tonicia siemaillessasi saatat hämmentyä henkilökunnan keskinäisestä sanailusta. Karen, JPH ja Irtopää ovat ravintolan ammattilaisten slangia, jota sinun on parasta ymmärtää, jos todella haluat tuntea kohderyhmäsi. Kiinnostuitko?

Ota haltuun ravintolaslangi: ABC ruuan ja juoman ammattilaiselle

2. Ajattele pienesti, käännä yksi mielipide.

Think big. Ajattele isosti. Tuttu kehoitus, jotka arjen ja budjetin puristuksessa tuntuu mahdottomalta. Ei hätää, joskus on parempi ajatella pienesti. Sillä voi silti olla iso vaikutus. Älä mieti miten käännät puolellesi koko maailman. Mieti miten käännät sen, joka päättää tai jolla on rahat. Voisitko tarjota pääomasijoittajalle kyydin töihin, kuten Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula teki yrityksensä osakeannista kertoakseen? Voisitko lyöttäytyä koiralenkillä puheisiin haluamasi vaikuttajan kanssa? Kokeile, vähintään se on hauskaa.

3. Rakenna palveluidea, saat kilpailuedun

Voi niitä aikoja kun pankista sai rahaa ja huoltoasemalta huoltoa. Pelkkä markkinointi ei auta, jos palvelu ei ole kunnossa. Mieti pintaa syvemmälle, millaista palvelua asiakkaasi kaipaa. Sen jälkeen hyvä sana kulkee. Shell-huoltamoketju rakensi huoltamoilleen kuntosaleja ja nettiin jumppaohjeita, jotta ammattikuskien istumatyön haitat vähenisivät. Nerokasta!

4. Pyri toimintaan, hyödynnä PR ja sosiaalinen media

Mieti, mitä haluat saada aikaan. Kuka voisi innostua tuotteestasi tai asiastasi ja kertoa siitä eteenpäin. Tuttuja esimerkkejä ovat vaikkapa vaatteet ja korut, joita lähetetään julkkiksille ja toivotaan heidän käyttävän niitä julkisesti. Mutta yhtä lailla voidaan yrittää vaikuttaa vaikkapa tekoälylainsäädäntöön. Näin teki Saidot, joka lähetti Ursula von der Leyenille kuusisormiset hansikkaat ja painavat argumentit.

5. Diversiteetti ei ole vain vastuullista. Se on myös hyvää bisnestä.

Mainoksissa alkaa jo Suomessakin ilahduttavasti näkyä eri kokoisia, ikäisiä ja näköisiä ihmisiä. Senioreita tai vammaisia palkkaavat yritykset saavat kilpailuedun vastuullisuudestaan. Maailma, Suomi ja kieli muuttuu. Pääkaupunkiseudulla joka neljäs ihminen on vieraskielinen vuonna 2030. Tässä on yrityksille valtava potentiaali niin rekrytointimielessä, bisneskumppanina kuin kuluttajina. Kieli ei ole vain kääntämistä, se on ajattelua ja valintoja. Ymmärtämistä missä mennään ja mikä kiinnostaa.

Jutun kirjoitti

Kirjoittaja Sari Mikkonen-Mannila toimi keväällä 2025 Vuoden Huipuissa
B2B-sarjan puheenjohtajana ja inspiroitui vuoden parhaista kampanjoista
ja hyvistä keskusteluista.

Sari Mikkonen-Mannila

Toimitusjohtaja
050 387 8308