Tilisanomat

Sisällön ja visuaalisen ilmeen suunnittelu
Sisällön ja visuaalisen ilmeen tuotanto
UI/UX
Verkkosivusto
Asiakas: Taloushallintoliitto
Suomen Taloushallintoliitto ry on suomalaisen taloushallintoalan edunvalvoja, kehittäjä ja kouluttaja. Taloushallintoliiton julkaisema Tilisanomat on Suomen suurin talous- ja palkkahallintoalan ammattilehti, jonka asiantuntijoiden artikkeleihin perustuva sisältö on osa Taloushallintoliiton tarjoamia ammatillisen osaamisen kehittämispalveluja

Lähtötilanne

Uudistimme verkkomedian rakenteen entistä medialähtöisemmäksi. Verkon etusivu tarjoaa runsaasti sisältöä erilaisina kokonaisuuksina. Samalla etusivulle on tuotu enemmän kytköksiä Taloushallintoliiton muihin palveluihin nostamalla esiin myös koulutustarjontaa.

Tilisanomat on palvellut taloushallinnon ammattilaisia vuodesta 1979 lähtien.  Medialla on ollut oma verkkosivusto parinkymmenen vuoden ajan, mutta sisällön tuottaminen on perustunut painetun lehden rytmiin ja rakenteeseen.

Uudistuksen tarkoituksena oli luoda verkkovetoinen media, jonka sisällöstä osa kootaan myös painettujen kansien väliin kuusi kertaa vuodessa. Samalla haluttiin parantaa verkon käytettävyyttä sekä uudistaa median ulkoasu ja rakenne vastaamaan 2020-luvun median odotuksia.

Verkossa julkaistaan uutta sisältöä viikoittain. Iso osa sisällöstä julkaistaan verkossa jo ennen painetun lehden ilmestymistä. Jatkossa sisällöntuotanto pohjautuu myös entistä enemmän verkkosisällöstä saatuun kävijätietoon.

Ratkaisu

Uudistimme verkkomedian rakenteen entistä medialähtöisemmäksi. Verkon etusivu tarjoaa runsaasti sisältöä erilaisina kokonaisuuksina. Samalla etusivulle on tuotu enemmän kytköksiä Taloushallintoliiton muihin palveluihin nostamalla esiin myös koulutustarjontaa.

Navigointia ja kategorisointia selkeytettiin. Samalla luovuttiin painetun lehden rakenteesta verkossa, Nyt aiheita lähestytään sisältölähtöisesti.

Verkon ja printin ulkoasu on yhdenmukainen ja sukunäköinen Taloushallintoliiton ilmeen kanssa. Hienostunut mustikansininen väri toimii vahvana päävärinä. Kuvituksesta karsittiin merkityksettömiä täytekuvia ja visuaalisuudessa korostuvat typografiset ratkaisut.

Verkossa julkaistaan uutta sisältöä viikoittain. Iso osa sisällöstä julkaistaan verkossa jo ennen painetun lehden ilmestymistä. Jatkossa sisällöntuotanto pohjautuu myös entistä enemmän verkkosisällöstä saatuun kävijätietoon.

Palaute

Tammikuussa 2026 avattu uusi verkkosivusto ja ensimmäinen painettu lehti ovat saaneet positiivista palautetta.

Halusimme uudistuksessa luoda Tilisanomista nykyaikaisen printti- ja verkkomedian. Median sisältö ja kategoriat säilyivät pitkälti entisenlaisina, suurimmat muutokset tehtiin artikkelien julkaisurytmiin ja verkkosivuille. Kamua onnistui uudistuksessa erittäin hyvin. Yhteistyö heidän kanssaan on tehokasta ja joustavaa.

Juha Kartano, Viestintä- ja markkinointijohtaja, Taloushallintoliitto

Lisätietoja casesta

Tiina Parikka

Asiakkuusjohtaja, sisältöstrategi
+358 41 436 3678

Lähetä
meille viesti
niin otamme
yhteyttä.