Viisas Raha ylsi finaaliin aikakausmedioiden Oscareissa

Osakesäästäjien jäsenmedian poikkeuksellinen ratkaisu on yksi kolmesta aikakausmedian Editkilpailun Vuoden uudistus –sarjan finalisteista.

Erikoisaikakauslehti Viisas Raha on kulkenut rohkeasti omaa polkuaan. Kun monet aikakausmediat harventavat lehtien ilmestymiskertoja ja vähentävät sivumääriä, Suomen Osakesäästäjät päätti kasvattaa painetun jäsenlehtensä sivumäärää yli 30 prosentilla. Vuoden 2025 alusta Viisas Raha alkoi ilmestyä 68-sivuisena, kun se aiemmin oli 52-sivuinen. Ilmestymiskertojen määrä pysyi ennallaan kahdeksassa.

Uudistus tehtiin, koska Suomen Osakesäästäjien jäsentutkimuksen mukaan Viisas Raha on ylivoimaisesti tärkein syy liiton jäsenyyteen (Tietoykkönen 2024).

Aikakausmedia uutisoi tästä rohkeasta ratkaisusta kulkea vastavirtaan jo viime vuonna. Nyt rohkea uudistus on finalisti Vuoden uudistukseksi Editkilpailussa, joka on aikakauslehtien oma Oscar-gaala.

Uudistuksesta vastasi lehden tuottaja Juha Peltonen.

”Entistä paksumpi lehti mahdollisti uusia sisältöjä, joita Osakesäästäjien jäsenlehdessä tai suomalaisessa talousmediassa ylipäätään ei ennen ole ollut tarjolla. Suomen ensimmäinen etf-palsta selvästi lisäsi juttuja etf-rahastoista muissakin talousmedioissa, toimialakatsaukset lisäsivät suomalaisten pörssiyhtiöiden seurantaa ja lukijoiden kasvava kiinnostus eurooppalaisiin pörsseihin palkittiin omalla juttusarjalla. Aiemmin satunnaisesti käsitellystä makrotaloudesta tuli lehden vakiosisältöä”, Peltonen kertoo laajentuneen lehden sisällöistä.

Uudistuksen yhteydessä satsattiin myös lehden ulkoasuun, sidontaan ja kansikartongin laatuun. Lehden ulkoasusta vastaa AD Teemu Kavasto.

Uudistus onnistui harvinaisessa tempussa: Osakesäästäjien mukaan suuri osa jäsenistä on vaihtanut digilukemisen takaisin painettuun lehteen, ja uudistuneen lehden vetovoima toi vuonna 2025 Osakesäästäjiin yli 3 300 uutta jäsentä. Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan keskimääräisen painetun lehden lukijamäärä kasvoi 15,3 prosentilla (KMT 2025).

”Palaute lehden tilaajilta eli jäseniltämme ja yhteistyökumppaneilta on ollut suorastaan ylitsevuotavaa. Lehti nousee esiin kaikissa meidän tilaisuuksissamme, eli uudistus on todella huomattu”, Osakesäästäjien toimitusjohtaja Karri Salmi sanoo.

Lehden laajennus on Osakesäästäjiltä myös merkittävä taloudellinen panostus.

”Finaalipaikka Editkilpailussa on hieno huomionosoitus tälle panostuksellemme ja yhteistyöllemme kamualaisten kanssa”, Salmi kiittää.

Kamua Helsinki on tuottanut Viisasta Rahaa vuodesta 2014 lähtien. Lehti palkittiin kunniamaininnalla myös vuoden 2022 Editkilpailussa erikoisnumerostaan, joka oli suunnattu erityisesti naisille. Painetun lehden lisäksi alan uutisia julkaistaan säännöllisesti verkossa viisasraha.fi. Osa verkon sisällöstä on kaikille avointa sisältöä.